Sain mahdollisuuden kirjoittaa Birminghamin yliopiston populaarikirjallisuutta eri näkökulmista käsittelevään blogiin, ja päätin käsitellä tekstissäni romanttista viihdekirjallisuutta tekijyyden näkökulmasta. Juuri julkaistun englanninkielisen artikkelin pääset lukemaan tästä: https://blog.bham.ac.uk/poplit/owning-it-reshaping-authorship-in-popular-romance-fiction/
Romantiikan ajan kirjailijakäsitys ja toisaalta käsitys romanttisen viihteen kirjoittajista näyttävät olevan herkullisesti ristiriidassa keskenään.
Alkujaan taiteilijan katsottiin olevan käsityöläinen, jonka tärkein meriitti oli kyky kopioida esikuviaan mahdollisimman tarkasti. Luovuus tuli keskeiseksi osaksi taiteilijakäsitystä vasta 1700-luvulla, kun romantiikan nousu toi mukanaan yksilöllisyyden korostumisen. Käsitys kirjallisuudesta mimeettisenä korvautui vaatimuksella omaperäisyydestä ja originaliteetistä. Samalla romantiikka kuitenkin korostaa myös jonkin suuremman, käsittämättömän voiman läsnäoloa ja vaikutusta, jolloin kirjailija on ikään kuin pelkkä kanava jollekin häntä suuremmalle.
Romanttisen viihteen (kuten usein muunkin populaarikirjallisuuden) kirjoittajat puolestaan on nähty samoja juonikuvioita kierrättävinä, mielikuvituksettomina kynäilijöinä, jotka suoltavat massoille kepeitä tarinoita, kirjallisuuden pikaruokaa. En kiistä, etteikö viihteen kirjoitusprosessi olisi erilainen kuin kaunokirjallisen proosan, mutta tekijäkäsitys on vähintäänkin yksinkertaistava.
Omaan luovaan toimintaani vaikuttaa edelleen voimakkaasti englantilainen sairaus, romantiikka. Järkevä ja vahvan työmoraalin omaava minäni istuutuu kirjoittamaan, koska se täytyy tehdä, ja koska se on työtä, jossa olen kohtuullisen hyvä. Romantiikan taiteilija on se, joka alkaa kuiskailla minulle pimeydestä, kun olen antanut keskittymiseni herpaantua ja teksti alkaa elää minusta riippumatta. Suurista tunteista, mystisistä voimista ja selittämättömistä virtauksista vaikuttuva pimeä puoleni ottaa vallan, systemaattisesti kirjoittava tohtori Jekyll saa väistyä kun tekstiin puskee puolihullu, vaistonvarainen herra Hyde. Kirjoita siinä sitten laskelmoitua viihdettä helpon rahan toivossa.
Tekijäkäsitys vaikuttaa siihen, millaisia kirjoittajia olemme ja millaisia meistä voi tulla. Jos kirjailijuus nähdään mystisenä, harvoille ja valituille annettuna erityiskykynä, on kirjoittamisen opettaminenkin turhaa. Kenties tarvitsisimme kokonaan uuden luovuuden määritelmän, joka ei luhistu kärsivän, yksinäisen neron myytin painolastin alle.
Niina Mero 