Suunnilleen vuosi sitten näihin aikoihin hiottiin vielä hiki päässä Englantilaisen romanssin viimeisiä editointeja. Jo taittoversion näkeminen sykähdytti, kun tajusi konkreettisesti, miltä oma teksti näyttäisi kirjassa. Sen jälkeen asiat ovat vyöryneet eteenpäin kuin allekirjoittanut jokamiestriathlonin lähtöviivalta, ja huikeita asioita olen saanut vuoden aikana kokea. Olen saanut kirjoittaa (kiitos Taiken apurahan), puhua (kiitos luennoimaan kutsuneiden) ja oppia uutta.
Kaikkein antoisinta on ollut saada keskustella kollegoiden kanssa. Aina jaksaa hämmästyttää, miten joukko yksin työpöydän ääressä viihtyviä introverttejä leimahtaa räiskyviksi, kiiluvasilmäisiksi ekstroverteiksi heti, kun puhutaan kirjoittamisesta. Sen lisäksi on puhuttu viskeistä ja aseista, lausuttu runoja ja haisteltu Keatsia, vertailtu prosesseja ja prosentteja. Kirjoittaminen kutsuu äärelleen ihania, ihmeellisiä ihmisiä.
Vertaistuki on ollut korvaamatonta myös opetustyössä, joka on itselleni edelleen jotenkin maaginen prosessi. Jokainen ryhmä on erilainen. Olen lukenut liuskoittain tuoreiden kirjoittamisen opiskelijoiden esseitä ja läikähdellyt niiden innon, kirjoittamisen poltteen äärellä. Kirjoittaminen on tärkeää. Tai niin kuin hyvä ystäväni sanoo, kirjoittaminen on hengittämistä.
Koska olen viiden vuoden telakoitumisen jälkeen päässyt takaisin myös lenkkipoluille, tekee mieli muokata analogiaa. Kirjoittaminen on juoksemista. Joskus yksinkertaisesti kulkee, askelissa on rytminsä, joka reagoi maastoon ja mäkiin, ylittää kaiken mitä eteen tulee. Molemmissa aloittaminen on vaikeinta, se että vetää tossut jalkaan ja katsoo, miten kulkee, että istuu koneen taakse ja miettii, että juuri nyt kirjoitan, vaikka sitten huonosti. Lähtiessä ei koskaan tiedä, missä kohtaa askel alkaa rullata, vai onko tämä se päivä kun on parempi vain mennä suoraan avantoon.
Olen antanut haastatteluja naistenlehdille, esiintynyt kirjamessuilla, tehnyt kaikkea sellaista mikä vielä vuosi sitten tuntui täysin absurdille ja kaukaiselle. Kaiken touhun taustalla olen kuitenkin kirjoittanut. Tuntuu jotenkin juhlalliselta päättää vuosi 2019 siihen, että taskussani on kustannussopimus toisesta romaanistani. Ihan itseäkin jännittää, mitä metodinäyttelemisen suuntaan lipsahtanut kirjoitusprosessi tuo tullessaan ensi vuonna.
Niina Mero 